Yhteistyössä Ympäristöpääkaupunki Lahden kanssa
Helga ja Helmeri ilmastoagentteina
Kolmasluokkalainen Helga Lehmusvirta kuulee serkkulan yökylässä salaisen keskustelun: Helgan ja Helmerin äitiä vaivaa ikävä ilmastoahdistus! Onneksi serkkula sijaitsee Euroopan ympäristöpääkaupungissa ja Mico-serkulla on oitis suunnitelma valmiina. Kesäinen agenttiseikkailu Lahdessa saa Helgan ja Helmerin oivaltamaan monia pieniä, mutta tärkeitä ympäristöasioita. Sellaisia, joita he voisivat hyvin toteuttaa myös omassa kotikaupungissaan. Ja mikä parasta, parannuskeino äidin ilmastoahdistukseenkin löytyy lopulta.
Lahti oli Euroopan ympäristöpääkaupunki vuonna 2021. Teemavuoden kunniaksi me lahtelaiset kirjantekijät saimme toteuttaa tilauksesta tämän uniikin ympäristötarinan kotikaupungillemme. Anna Aallon runsain ja hauskoin yksityiskohdin kuvittama tarina kertoo, kuinka Lahdessa ympäristötyö alkoi pahoin saastuneen Vesijärvien kunnostamisesta kaupunkilaisten iloksi ja hyödyksi. Samalla innostuttiin muistakin ympäristöasioista. Kirja antaa lapsiperheille arkisia vinkkejä ympäristöystävälliseen elämäntapaan asuinkaupungista riippumatta.
Merkityskirjojen ideologian mukaisesti myös tämä tilauskirja on tehty joukkoluovuudella. Hovilaisen serkkuperheellä on elävät esikuvat Lahdessa, koululaiset ovat yhdessä ideoineet kasvisravintolaan päivän ruokalistan, ja Superkisun on kuvittajan avuksi luonnostellut 6-vuotias Julie Merkityskirjojen hahmopuuhapajassa. Kaikki yhteisöllisesti syntyneet kohdat on merkitty tarinaan numerosymbolilla. Kirjaa suunniteltiin vahvassa yhteistyössä Lahden kaupungin ympäristökasvattajien ja ympäristöpääkaupunkihankkeen viestinnän kanssa.
★★★★★
”Halusimme saada teemavuoden innoittamana Lahden hyvät ympäristökäytännöt leviämään myös Päijät-Hämeen ulkopuolelle. Koska kirjaa on Merkityskirjojen kustanteena saatavilla kirjastoista ympäri Suomen, Helgan ja Helmerin tarina innostaa kaikkia suomalaisia lapsiperheitä pohtimaan valintojensa ilmastovaikutuksia. Esimerkin voimalla.”
Viestintäpäällikkö Saara Piispanen, Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -projekti

Kustantaja
Merkityskirjat
Tilaaja
Kestävä Lahti -säätiö
Julkaisuvuosi
2021
Kuvitus ja taitto
Anna Aalto
Paino
Markprint Oy, Lahti