Olen katsellut ja vertaillut erilaisia YAMK-tutkintoja jo vuosia. Nuoruudessa urakoitu tutkintonimikkeeni on kulttuurialan medianomi AMK yhteisöviestinnän linjalta. Monen jatkotutkinnon opetussisällöissä on ollut paljon kiinnostavia juttuja, mutta aina myös jotain kuivahtanutta pakkopullaa. Tai jotain, joka menee täysin ohi oman sektorin.
Vaan nytpä osui kohdalle semmoinen koulutussisältö, että aivan kaikki on minun maailmaani. Niinpä kesäloman jälkeen aloin valmistella ennakkotehtäviä Luova kerronta ja nonfiktio –koulutuksen hakuprosessiin. Uusi koulutus alkaisi tammikuussa Turun ammattikorkeakoulussa.
Todellakin: aivan uusi koulutus.
Aikamoista, että tässä tekoälyhypetyksen ajassa, jossa intoilemme hetkittäin tekoälyn mahdollisuuksista täysin kritiikittä, joku on vielä valmis panostamaan ammattikirjoittajien syventäviin opintoihin. Pakkohan sellaisesta oli innostua!
Yhtenä tehtävänä oli koota portfolio, jolla osoittaa osaaminen tietokirjoittamisessa ja/tai journalistisessa kirjoittamisessa. Mukaan tuli laatia lyhyt analyysi valituista tekstityypeistä sekä siitä, millaista kirjoittamisosaamista kukin teksti osoittaa.
Jo tämä tehtävä oli antoisaa itsereflektointia parhaimmillaan.
Vielä syvemmälle itseeni oli kurkistettava sivun mittaisessa motivaatiokirjeessä: miksi haluan opiskelemaan, millainen on työ- ja kirjoittamiskokemukseni sekä suhteeni kirjoittamiseen. Entä millaiset ovat valmiudet monimuoto-opiskeluun omassa arjessa?
Tuo esiin myös tulevaisuudensuunnitelmasi ja pitkän tähtäimen tavoitteesi sekä se, miten Luova kerronta ja nonfiktio -koulutus auttaa sinua tavoitteidesi saavuttamisessa.
Ah, oih ja voih. No, näin minä sitten syyskuussa kirjoitin:
Täytin juuri 48 vuotta. Yritykseni Toteuttamo Verbaali Oy täyttää aivan näinä päivinä kymmenen vuotta. Duunarivanhempien kuopuksesta ei pitänyt koskaan tulla yrittäjää. Vaan kas.
Viime vuosina olen kipuillut yrittäjyyttäni hetkittäin rajustikin. Olen kaivannut takaisin palkkatyöhön, siitäkin huolimatta, että yrittäjänä olen päässyt tekemään asioita, joita palkkatyö ei olisi voinut tarjota. Olen toteuttanut itseäni. Kaipuu työyhteisöön on ollut tuloksetonta, sillä alallani nuoremmat ajavat rekrytoinneissa ohi naisesta, joka kokee itsensä erittäin sopivan ikäiseksi moneen. Tänä vuonna olen oivaltanut, että yrittäjyydet uhat (niitähän riittää!) voivat vielä kääntyä mahdollisuuksiksi. Antakaas, kun selitän.
Duunarivanhempien kuopuksesta ei pitänyt tulla yrittäjää, vaan kirjailija. Nuorempana en tiennyt, että termien väliin voi laittaa yhtäläisyysmerkit. Jos on koko tähänastisen työuransa tehnyt tavalla tai toisella sitä minkä parhaiten taitaa – eli kirjoittanut – ja viimeisen vuosikymmenen itse itsensä työllistäen, asiat ovat kai aika hyvällä mallilla? Ja olen minä kirjailija jo nyt: Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n seulan perusteella lastenkirjailija ja Suomen tietokirjailijat ry:n tuoreen päätöksen mukaan myös tietokirjailija. Olenhan oman yritykseni palveluina myynyt jopa kokonaisia kirjaprojekteja tilaajille.
Lastenkirjoja varten tuli perustettua jopa oma pieni kustantamo (Merkityskirjat Oy), jota ei tosin enää ole. Hullunrohkeaa omien rajojen kokeilua se kaikki oli. Ja isoja onnistumisiakin. Rauha Merkityskirjojen muistolle.
En ole kuitenkaan vielä koskaan päässyt allekirjoittamaan kustannussopimusta. Joidenkin mielestä vasta kädenpuristus kustantajan kanssa tekee ihmisestä oikean kirjailijan. Taidan itsekin kuulua noihin ihmisiin. Vähän hävettää tämä myöntää, sillä tiedän yrittäjänä tehneeni valtavasti sellaisiakin asioita, joita kustantamo yleensä hoitaa kirjailijan puolesta. Ei olisi mitään syytä pienentää itseään.
Onnekseni asiakkaani tietävät, että hallitsen kirjoittamisen lajityyppejä laajalti. Laskutussarakkeille olen päässyt kirjaamaan hyvin erilaisia laskun aiheita: laaja henkilökuva, asiantuntija-artikkeli, reportaasi, podcast-käsikirjoitus, videosarjan konseptointi ja käsikirjoittaminen, viestintästrategia, asiakaslehden tuottajan tehtävät, yrityshistoriikki, lehdistötiedote, milloin nyt mitäkin on tarvittu.
Tällä hetkellä kirjoitan auktorisoitua elämäkertateosta Suomen kulttuurirahaston apurahan tuella. Teen käytännössä ”lyhennettyä työviikkoa” yrittäjänä, ja olen vapauttanut kalenterista aikaa elämäkerralle. Oma kirjaprojekti on yhtä tärkeä työ kuin asiakkaiden tilaamat työt. Tähän yhtälöön olisi helppo sovitella myös monimuoto-opiskelu.
Tai jos nyt ei helppo, niin ainakin täysin mahdollinen. Saanhan itse päättää mitä töitä otan vastaan asiakkailta ja kuinka aikani käytän.
Koen, että työn alla olevan elämäkertateoksen onnistuminen saattaa määritellä merkittävästi koko lopputyöuraani. Olen päässyt teoksen kanssa vauhtiin Kriittisen korkeakoulun tietokirjoittajakoulussa, joka valitettavasti päättyi toukokuussa. Työ on vielä täysin kesken. Oikeastaan vasta alussa.
Luova kerronta ja nonfiktio -koulutus vaikuttaisi luonnolliselta jatkumolta kirjaprojektia ajatellen. Uskon, että koulutus kehittäisi aidosti myös yrittäjä Terhi Kankaan liiketoimintaa. Toimittajan työ ja muu tarinallinen sisällöntuotanto tulee varmasti olemaan tärkeä taloudellinen (ja henkinen) kivijalka minulle jatkossakin.
Ei liene realistista toivoa, että tässä kohtaa työuraa tekisin läpimurron menestyskirjailijana, joka elättäisi itsensä ja perheensä vain kirjamyynnillä. On kuitenkin täysin realistista odottaa, että voin menestyä kirjoittavana yrittäjänä, jonka liiketoimintastrategiassa tietokirjoilla ja ehkä myös romaaneilla on oma korvamerkitty paikkansa osana kokonaisuutta.
Tältä näyttää kirjoittajan vuosi 2026
Pääsin ennakkotehtävien perusteella valintahaastatteluun. Tulin valituksi.
Olen tästä äärimmäisen onnellinen ja inspiroitunut. Toki Turun-reissuista yöpymisineen tulee lahtelaiselle väistämättä kustannuksia, sillä lähipäiviä on peräti yksitoista kertaa vuoden aikana, aina kaksi peräkkäin. Päätös lähteä opiskelemaan tarkoitti tietysti myös kriittistä katsetta omaan kalenteriin: miten budjetoin ajallisesti kaikki koulutehtävät arkeeni, kun työn alla olevaa kirjaakin on tarkoitus kirjottaa läpi koko vuoden.
Nykyisten vakiasiakkaideni viestintätöitä teen tietysti edelleen opintojen ohessa. Tai tietysti järjestys on niin päin, että opiskelen töideni ohessa. Kaikille yksittäisille toimeksiannoille ja uusille kyselyille joudun todennäköisesti sanomaan sen pienen painokkaan sanan, joka alkaa eellä ja loppuu iihin.
Mutta hei: nämä opinnot vievät elämästäni vain puolitoista vuotta, joten ehkäpä sitten uutta oppineena viiskymppisenä työkalenteriin mahtuu taas paljon uusia avauksia. Juuri nyt työkuormaa tuntuisi olevan riittävästi tälle vuodelle.
Ja tuo motivaatiokirjeessä mainittu kaipuu palkkatöihin on todellakin entinen kaipuu. Juuri tämä yhtälö on minun elämääni juuri nyt täydellinen. Saan kirjoittaa työkseni sekä opiskella tullakseni siinä vieläkin paremmaksi.
